ESITTELYSSÄ

Helsinki Escape | Helsinki
Escape Games Finland – Esittelyssä Agent on Board, Helsinki Escape

Kun pääsi sanomasta, että Helsingin pakopelien esittelyt on saatu päätökseen, uusi huone putkahtaa kuin tyhjästä kiusoittelemaan escape room -harrastajien aivonystyröitä. Helsingin 56. pakopelihuone avattiin huhtikuun 2017 lopulla Vallilaan ja samalla kaupunkiin saatiin täysin uusi pakopeliyritys Helsinki Escape. Escape Games Finland tavoitti yrityksen toisen omistajan, Katja Seppäsen pientä haastattelua varten.

Kertokaa hieman yrityksenne taustoista. Keitä olette ja mistä lähti idea perustaa pakopeliyritys?
Pyöritämme Aku Lohimäen kanssa tuotantoyhtiötä Framea Oy ja rakastamme molemmat tarinoita kaikissa muodoissaan. Olimme tahoillamme innostuneet pakopeleistä niitä kokeiltuamme ja pikku hiljaa olemme reilun vuoden kypsytelleet ideaa avata oma huone – pitäneet silmät auki sopivien tilojen varalta ja kehitelleet tarinaa. Kun sopiva tilaisuus helmikuussa tuli ja toimistomme seinän toiselle puolelle avautui sopiva tila, ei tarvinnut kahdesti miettiä.

Huoneen suunnittelu ja sisustaminen on ollut aivan mahtavaa – tarinankerrontaa kaikille aisteille. Olemme siis tarinankertojia. Itse olen tuottaja, konseptisuunnittelija ja sisällöntuottaja ja yhtiökumppanini Aku Lohimäki on tehnyt pitkän uran media-alalla ohjaajana, tuottajana ja käsikirjoittajana. Hän mm. vastasi pitkään Salatuista Elämistä, ja on ohjannut televisioon lukuisia ohjelmia aina uutisista julkkis-Big Brotheriin. Muun muassa siksi pakohuoneessamme on niin vahva taustatarina.






Helsingissä toimii nyt 12 pakopeliyritystä, jotka tarjoavat sekä franchise-pelejä että intohimoisten tekijöiden ainutlaatuisia huoneita. Kumpaan kategoriaan sijoittaisitte oman yrityksenne?
Ehdottomasti jälkimmäiseen. Agent On Board on meidän itse alusta asti suunnittelemamme ja toteuttamamme – ja perustuu itse asiassa löyhästi IL-TV:lle 2014 tekemäämme draamakomediasarjaan Kämppikset.

Helsinki Escapen ensimmäinen peli on nimeltään siis Agent on Board. Mitä voitte kertoa pelistä?
Pelissä liikutaan agenttimaailmassa. Pelaajat värvätään EU:n pitkäaikaisrikollisuudentorjuntayksikön agenteiksi, pelastamaan ydinpommin piirustukset Tallinnaan menevältä lautalta, ennen kuin laiva saapuu satamaan. Heidän tulee seurata pakenemaan joutuneen agentin vihjeitä edetäkseen.

Pelissä ei niinkään kikkailla teknisillä vekottimilla, vaan tarvitaan enemmän perinteistä päättelykykyä, jotta tehtävän saa suoritettua.

Tällä hetkellä Helsingissä toimivilla pakopeliyrityksillä on kaikilla vähintään kaksi peliä tarjolla. Onko myös Helsinki Escapella suunnitteilla rakentaa enemmänkin pelejä?
Tämän ensimmäisen tekeminen on ollut iso ponnistus ja olemme innokkaita näkemään, miten pärjäämme – oppeja on varmasti tulossa. Mahtavan hauskaa tämä kyllä on ja monta ideaa on pöytälaatikossa muhimassa, joten jos hommat luistavat hyvin, niin aivan varmasti.






Sisältääkö pelinne kieleen liittyviä tehtäviä vai voiko sen pelata millä kielellä tahansa? Entä millä kielillä onnistuu ryhmän palveleminen?
Peliä voi tällä hetkellä pelata suomeksi ja englanniksi, sillä joitain kielellisiäkin tehtäviä pelistä löytyy. Myös asiakaspalvelu sujuu näillä kielillä.

Helsingissä on ylivoimaisesti eniten pakopelihuoneita kuin missään toisessa kaupungissa Suomessa, sillä huoneita on jo lähes 60 ja ainakin 14 uutta on tulossa vielä kesän ja alkusyksyn aikana. Miten mielestänne Helsinki Escape erottuu Helsingin muista pakopeliyrityksistä?
Pelimme on vahvasti visuaalinen ja tarinallinen, ja pelaamiseen tarvitaan monia aisteja. Meillä on myös varmasti yksi pisimmistä radoista – ellei pisin – ja pelin varrella kuljetaan läpi risteilylaivan eri tilojen. Se tuo monipuolisuutta peliin ja tarjoaa paljon tekemistä.

Suomen pakopelit toivottaa Suomen ja Helsingin uusimman pakopeliyrityksen tervetulleeksi kasvavaan joukkoomme sekä onnea ja menestystä Katjan ja Akun uudelle aluevaltaukselle!

– Pauliina, Suomen pakopelit





0 kommenttia

Avaa sanainen arkkusi ja liity keskusteluun