EDIT 22.03.2018: Artikkelia on päivitetty ja tarkennettu jokaisen yritysten osalta.

Tampere sai ensimmäiset pakohuonepelinsä toisena kaupunkina Suomessa, kun Room Escape Finland avasi yrityksen ensimmäisen pelin, The Office, Keskustorille. Pakopelien ja yritysten määrä on kasvannut kaupungissa tasaisesti ja tällä hetkellä Tampereella on seitsemän pakopeliyritystä. Erilaisia pelejä on 23 ja kaiken kaikkiaan pelihuoneita on kaupungissa 32, mikä on Helsingin jälkeen eniten.

Klikkaa yrityksen nimeä siirtyäksesi suoraan yrityskohtaiseen kappaleeseen. Huomioithan, että yritykset ovat listauksessa aakkosjärjestyksessä, mutta artikkelissa perustamisjärjestyksessä.






Room Escape Finland

Room Escape Finland on Suomen toiseksi vanhin pakopeliyritys, jonka ensimmäinen peli, The Office, avattiin Tampereen Aleksis Kiven kadulle lokakuussa 2014. Sittemmin yritys on laajentunut neljälle muulle paikkakunnalle ja sillä on tällä hetkellä enemmän pelejä kuin millään muulla yrityksellä Suomessa.

Room Escapen Tampereen toinen toimipiste avattiin 11.12.2015 Finlaysonille osoitteeseen Satakunnankatu 18. Satakunnankadulla pelattiin Keskustorilta muuttanutta The Locker Room sekä uutta The Thief -tuplahuonepeliä aina joulukuuhun 2017 asti, minkä jälkeen toimipiste suljettiin.

Room Escape avasi Suomen toisen pakopelikeskuksen niin ikään Finlaysonille lokakuussa 2017. Keskuksessa on neljällä eri teemalla yhteensä kahdeksan pakohuonepeliä, minkä lisäksi tiloissa on mahdollista järjestää kokouksia ja ruokailua.

Room Escape Finlandilla on pelejä myös Hensingissä, Lahdessa, Naantalissa ja Rovaniemellä.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?

Mysteeri

Mysteerin ensimmäinen toimipiste perustettiin Jyväskylään maaliskuussa 2015 ja yritys jo saman vuoden kesäkuussa Kuopioon. Helmikuussa 2016 avattu Tampereen toimipiste oli siis yrityksen kolmas ja kaupungin toinen; Mysteeri Tampereen ensimmäiset pelit olivat Siirin piina ja Jaskan pubi, joista jälkimmäistä voi pelata kahden joukkueen välisenä haastepelissä samanaikaisesti kahdessa identtisessä huoneessa. Mysteeri Tampereen kolmas pakohuonepeli, Amurin noita, avattiin lokakuussa 2016.

Mysteerillä on pelejä myös Jyväskylässä, Kuopiossa, Oulussa, Porissa ja Turussa, minkä lisäksi yritys on suunnitellut pelejä Helsinkiin, Keuruulle ja Lappeenrantaan.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?






WayOut

WayOutin ensimmäinen toimipiste perustettiin helmikuussa 2015 Jyväskylään, ja vuotta myöhemmin yritys laajensi toimintaansa Tampereelle. WayOut on Tampereen kolmas pakopeliyritys ja sen ensimmäinen Tampereen peli, Wax Cabinet, avattiin 2.5.2016 ja toinen peli, The Chemist, avattiin 25.11.2016. Wax Cabinetin ovet sulkeutuivat viimeisen kerran syyskuussa 2017 ja sen tilalle avattiin The Prison 20.10.2017.

WayOutilla on pelejä myös Hyvinkäällä ja Jyväskylässä.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?

Lockdown

Lockdown on Tampereen neljäs pakopeliyritys, jonka toimipiste avattiin Sorinkatu 4:ään kesäkuussa 2016. Yrityksen ensimmäinen peli on Legacy ja elokuussa 2016 avattiin yrityksen toinen huone Reactor. Lockdownin kolmas pakohuonepeli Captain avattiin 29.10.2016 ja neljäs peli Stranger avattiin 13.3.2017. Yrityksen uusin huone syyskuussa 2017 avattu Cellar, joka rakennettiin alkusyksystä suljetun Reactorin tilalle.

Lockdownin pelejä voi pelata myös Ikaalisissa.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?






Getaway

Tampereen viides pakopeliyritys on heinäkuussa 2016 toimintansa aloittanut Getaway room escape. Yrityksen ensimmäiset pelit ovat Idmanin piilopirtti sekä Manserock, jotka ovat saaneet inspiraationsa Tampereen paikallishistoriasta ja joita voi molempia pelata kahden joukkueen haastepelinä samanaikaisesti kahdessa identtisessä huoneessa.

Yrityksen kolmas peli, Salakapakka, avattiin 21.8.2017. Teema sijoittuu jälleen Tampereelle ja tässä pelissä pelaajien tehtävänä on pelastaa Tampereen tulevaisuus. Yrityksen uusin huone on yhdessä Tampereen Mensan kanssa suunniteltu Näsinneula, joka avattiin marraskuussa 2017.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?

Run Out

Run Out on Tampereen kuudes pakopeliyritys, jonka huoneet avattiin maaliskuussa 2017. Yrityksen tiloissa voi pelata kahta peliä: Ruumishuone ja Ydinuhka.

Yritys mainostaa huoneitaan erityisen visuaalisiksi ja niiden ilme onkin ammattilavastaja Tomppa Kekäläisen käsialaa. Lisäksi Run Outilla on ainoana pakopeliyrityksenä Suomessa anniskeluoikeudet eli pelaajat voivat halutessaan napata juoman mukaan pelihuoneeseen.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?





ElämysTeeri

ElämysTeeri on Tampereen seitsemäs ja uusin pakopeliyritys, joka avattiin tammikuussa 2018. Yrityksen ensimmäinen peli on nimeltään Marien muotokuvat ja sijoittuu vuoteen 1887.

Palaa takaisin yrityslistaukseen.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?

0 kommenttia

Avaa sanainen arkkusi ja liity keskusteluun