ESITTELYSSÄ

Tornio | Farm Escape

Esittelyssä Tornio, jonka ensimmmäiset pakohuonepelit avattiin kesällä 2017. Kaupungissa on tällä hetkellä kaksi yritystä, joilla on neljä erilaista pakopeliä, joista yhtä voi pelata kahden tiimin haastepelinä samanaikaisesti kahdessa identtisessä huoneessa. Perinteisiä pakopelejä voi pelata Solve & Exitillä, mutta kaupungin erikoisuutena on maatilapakopelejä tarjoava Farm Escape, jonka pelejä pelataan nimensä mukaisesti maatilalla. Suomen pakopelit haastatteli yrityksen perustajaa, Liisa Koivistoa.

Farm Escape, Tornio

Esittelyssä Tornio – Farm Escape, kaksi peliä

Farm Escapen peleissä ryhmä suljetaan talliin, jossa on aivopähkinöiden lisäksi mukana oikeita eläimiä, kuten esimerkiksi kanoja ja pupuja. Ainutlaatuisen idean toteutukseen tuli rohkaisua toiselta pakopeliyrittäjältä.
– Ystävälläni on pakohuoneyritys Oulussa ja kysyin häneltä, mitä mieltä hän olisi, jos alkaisin lukita ihmisiä hevostalliini. Hänestä se oli loistava idea, joten päätin kokeilla, tulisivatko ihmiset maalle pelaamaan ja miten he suhtautuisivat maalaismiljööseen ja eläimiin pelissä, kertoo yrittäjä Liisa Koivisto.






Yrityksen ensimmäinen peli, Rengasrikko avattiin kesäkuussa 2017. Alunperin kesäkokeiluksi tarkoitettu konsepti muutettiin ympärivuotiseksi toiminnaksi, kun pelaajilta tullut palaute ylitti kaikki odotukset. Pelaajia on käynyt läheltä ja kaukaa; ryhmät ovat muodostuneet kaveri- ja työporukoista perheisiin ja jopa kolmen sukupolven tiimeihin. Nyt yritys tarjoaa myös rajoitetun ajan aikuisille soveltuvaa Kultti-kauhupakopeliä, jota voi pelata ainakin 28.10. ja 4.11.
–Jos palaute on hyvää, saatamme järjestää kauhupeli-iltoja myöhemminkin, jatkaa Koivisto. Kauhupeli järjestetään yhteistyössä itsepuolustusseura Defendo Meri-Lapin kanssa ja siinä käytetään näyttelijöitä.

Esittelyssä Tornio, Farm Escapella pelanneita ryhmiä – Suomen pakopelit

Pelaajilta saatu positiivinen palaute innoitti muuttamaan toiminnan ympärivuotiseksi. Kuva: Farm Escape

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?

Esittelyssä Tornio: yrittäjä Liisa Koivisto – Suomen pakopelit

Liisa Koivisto jää vuoden lopussa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Kuva: Farm Escape

Yrittäjä Liisa Koivisto työskentelee ammattikorkeakoulun tietojenkäsittelyn opettajana sekä ohjelmistoyrittäjänä. Hän jättäytyy vuoden 2017 lopussa täysipäiväiseksi yrittäjäksi. Koivisto kehittää pakopelit yhdessä miehensä kanssa.
– Mieheni on logistiikkainsinööri. Olemme hyvä tiimi pelien kehittelyssä ja tykkäämme myös kiertää pelaamassa pakohuonepelejä yhdessä.

Rengasrikko-peli sulkeutuu marraskuun lopussa ja joulukuuksi yritys avaa jouluteemaisen Joulumysteeri-pelin. Pelaajat voivat otattaa pelin yhteydessä maalaisjoulun tunnelmaa henkivän joulupotretin ryhmästään vaikka joulukortteja varten. Talveksi on tulossa myös ulkoilmapakopeli Metsälabyrintti, joka tehdään poroaitauksen viereen.
– Talveksi meille on tosiaan tulossa kaksi poroa, Sven ja Olof! Myöhäisillan ulkoilmapelissä on mahdollisuus nähdä myös revontulia, joita täällä Torniossa näkee usein.






Yrityksen laajentumisuutiset eivät lopu tähän. Uusien pelien lisäksi Farm Escapestä ollaan tekemässä ketjua.
– Tammikuussa aloitamme uusien maatilallisten kouluttamisen maatilapakopelien saloihin. Mikäli tiedät paikan, joka voisi olla kiinnostunut järjestämään maatilapakoja, vinkkaa heistä meille! Voimme ottaa koulutukseen vielä muutaman hyvän tyypin!
Koivistosta huokuu innostuneisuus yritystään ja ihmisläheisyys asiakkaitaan kohtaan.
– Olemme tutustuneet ihaniin ihmisiin ja juttelu pelaajien kanssa ennen ja jälkeen peliä onkin yksi mukavimmista asioista tässä työssä. Eläinten kanssa tapahtuu kaikkia hassuja asioita ja ne tuovat peliin lisäjännitystä, kun niiden toimintaa ei voi ennalta arvata. Äänimaailmakin peleissä hoituu ihan itsestään eläinten toimesta!

Suomen pakopelit toivottaa onnea ja menestystä Farm Escapelle!

EDIT 9.3.2018: Kultti-peliä on edelleen mahdollista pelata tilauksesta. Metsälabyrintti-pelin lisäksi yritykselle ollaan rakentamassa Mandala-nimistä pakohuonepeliä.

Esittelyssä Tornio, Farm Escape – Suomen pakopelit

Farm Escapellä pelin äänimaailma hoituu luonnostaan. Kuva: Farm Escape






Solve & Exit, Tornio: kaksi teemaa, kolme huonetta

Esittelyssä Tornio – Solve & Exit, kaksi peliä, kolme huonetta

Tornion toisella pakopeliyrityksellä Solve & Exitillä on kaksi erilaista pakohuonepeliä: Bodom ja Pentagon. Bodomia voi pelata kaksi ryhmää samanaikaisesti kahdessa identtisessä huoneessa sekä aikaa että toisiaan vastaan.

EDIT 9.3.2018: Bodom-peli on suljettu vuoden 2017 lopussa ja vuoden 2018 alussa tilalle avattiin Hannibaali-huone. Bodomin tavoin myös Hannibaalista on tehty tuplahuone, jolloin kaksi ryhmää voi pelata samanaikaisesti identtisissä huoneissa toisiaan vastaan.

Haluatko tietää lisää?

Haluatko tietää lisää?





0 kommenttia