Pakopelimyytit

kahdeksan uskomusta pakopeleistä

Pakohuonepelit kasvattavat aina vain suosiotaan ja yhä useampi on pelannut ainakin yhden pelin. Konsepti on kuitenkin vielä monelle osittain tai kokonaan vieras ja pakopeliharrastajat vastaavat usein kysymyksiin siitä, mikä pakopeli oikeastaan onkaan ja mitä peleissä pitää tehdä. Hyvin usein kysyjällä on (vahvoja) epäilyksiä siitä, kannattaako hänen itsensä moista aktiviteettia kokeillakaan.

Tässä blogipostauksessa murretaan kahdeksan myyttiä pakopeleistä, mikä toivottavasti kannustaa epäilijöitä kokeilemaan peliä. Suomen pakopelit ei vastaa tämän kirjoituksen mahdollisesti innoittamia ensikokeiluja seuraavasta pakopeliriippuvuudesta.

Tässä kirjoituksessa:

Myytti 1: Pakopelissä pelaaja lukitaan vieraiden ihmisten kanssa pieneen koppiin.

Hyviä uutisia ahtaanpaikankammoisille: pakohuonepelit ovat nimensä mukaisesti huoneessa pelattavia ryhmäpelejä, jossa jokaisella pelaajalla on runsaasti tilaa liikkua. Pelistä riippuen pelitilan pinta-ala voi olla mitä tahansa 10 ja 100 neliömetrin välillä. Ketään ei suljeta pieneen koppiin – paitsi jos se on koko pelin idea.

Hyviä uutisia suljettuja tiloja kaihtaville: vaikka useimmissa peleissä pelitilaan johtava ovi on todella lukittu, tilasta pääsee aina halutessaan ulos. Keinot vaihtelevat yritysten välillä: pelitilassa saattaa olla oven läheisyydessä joko hätänappi tai oven avain, jonka avulla pelaaja pääsee itse ulos. Peleissä on myös lähes poikkeuksetta kameravalvonta, jonka avulla pelinohjaaja pystyy seuraamaan pelin etenemistä ja päästämään pelaajan tarvittaessa ulos kesken pelin. Mikäli tilasta poistuu kesken pelin, keskeytyy peli usein tilasta poistuneen pelaajan osalta.

Yksi pakopelien pelityyppi on niin sanottu tehtävähuone, jossa pelin tavoitteena on saada jokin tietty tehtävä ratkaistua määrätyn ajan sisällä. Tällaisten pelien ovia ei välttämättä lukita lainkaan. Useimmat yritykset ovat joustavia oven lukitsemisen suhteen, joten se on myös mahdollista jättää lukitsematta, kunhan tästä vain sopii ennen peliä pelinohjaajan kanssa.

Jos ajatus minkä tahansa kokoiseen tilaan lukitsemisesta silti mietityttää, pelejä voi pelata myös virtuaalimaailmassa ja ulkona.

Hyviä uutisia vieraita ihmisiä karsastaville: kaikki Suomen pakopeliyritykset käyttävät yksityistä varausjärjestelmää, joten varaamaasi peliä pääsevät pelaamaan vain ne, jotka tuot mukanasi.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 2: Pakopelit ovat ahdistavia ja/tai pelottavia.

Peruspakopeli ei ole mikään aikuisten kauhutalo, jonka päätarkoituksena on säikytellä pahaa-aavistamattomia pulmien ratkojia. Pelin aikana mahdollisesti kuultavat kiljahdukset ovat lähinnä onnistumisia seuraavia innostuksen purkauksia. Jokaisella pelillä on teema tai taustatarina, jonka mukaan tila on sisustettu ja pelitunnelma luotu, joten hyvänä nyrkkisääntönä voi pitää, että jos pelin taustatarina ei vaikuta jännittävältä, ahdistavalta tai pelottavalta, silloin itse pelikään ei varmasti ole mitään näistä.

Pelit saattavat olla jännittäviä tai pelottavia vain, jos pelin tavoitteena on esimerkiksi paeta sarjamurhaajaa tai selviytyä Jigsaw:n kynsistä. Kukaan tuskin olettaa, että Hannibal-nimisessä pelissä törmäisi pelkästään pörröisiin pehmoleluihin. Jännitys- tai kauhu-teemaisia pelejä on kuitenkin vain noin yksi prosentti kaikista Suomessa sijaitsevista pakopeleistä, joten todennäköisemmin pelaaja päätyy selvittämään pankkiryöstöä, pakenemaan vankilasta tai etsimään kadonnutta aarretta.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 3: Pakopelit ovat älypelejä, joista selviytyäkseen tarvitsee olla huippuälykäs.

Pakopelit ovat ennen kaikkea ryhmäpelejä, joissa korostuu joukkoälyn ja tiimityöskentelyn voima. Tehtävien ratkaisuun tarvitaan pääosin ryhmän sisäistä yhteistyötä, peruslogiikkaa, perustason matikkaa sekä lukutaitoa, joista kenties tärkein ominaisuus on ryhmätyöskentelytaito. Lähes kaikki Suomessa sijaitsevat pakopelit on suunniteltu vähintään kahdelle pelaajalla ja tehtävien onnistunut suorittaminen vaatii aina jonkinlaista pelaajien välistä kommunikaatiota. Näin erityisesti niin sanotuissa yhteistyöhuoneissa, joissa ryhmä on jakautunut osan tai koko peliajan erillisiin tiloihin.

Itse tehtävätyyppejä on monenlaisia: pakopeleissä etsitään piilotettuja esineitä, muunnetaan kirjaimia numeroiksi ja numeroita kirjaimiksi, avataan lukkoja, etsitään yksityiskohtia isommasta kuvasta, kootaan palapelejä, lasketaan peruslaskutoimituksia ja poimitaan apuvälineillä esineitä paikoista, joihin ei pääse käsiksi. Joskus pelitilaa täytyy katsoa uudenlaisessa valossa, joskus pitää haistella, joskus kuunnella. Toisinaan peleissä on mukana toiminnallisia tehtäviä, joiden suorittamiseen vaaditaan vähintään kaksi ihmistä.

Kaikkien tehtävien ratkaisuun löytyy apua ja vinkkejä itse pelistä. Huoneissa on myös lähes aina jotakin, mihin voi vapaasti kirjoittaa muistiinpanoja, joten ulkoa muistamisesta tai päässälaskuistakaan ei tarvitse murehtia. Useimmilla yrityksillä peliä seuraa pelinohjaaja, jolta saa myös tarvittaessa lisävinkkejä.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 4: Tosielämän pakopeli kuulostaa roolipeliltä.

Mutta se ei ole sitä. Lähes kaikissa peleissä on toki jonkinlainen taustatarina, mutta siihen eläytyminen ei ole pelistä selviytymisen kannalta oleellista eikä tarpeellista. Jokainen pelaaja voi olla täysin oma itsensä ratkoessaan pelin pulmia. Mikäänhän ei tietysti estä nappaamasta munkinkaapua tai tonttulakkia mukaan huoneeseen ja syventymään pelin tarinaan toden teolla!

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 5: ”En voi pelata, sillä minulla ole mitään erityistaitoja tai -tietoja.”

Pakopelejä voivat pelata nuoret, vanhat, pienet, suuret, heikot ja vahvat, joten pelit on suunniteltu siten, että kaikki edellä mainitut ryhmät voivat tehtävistä suoriutua. Peleissä ei siis tarvita 60 sentin hauislihasta, vuorikauriin ketteryyttä tai tohtorin tutkintoa. Jos jokin esine ei liikahda helposti, sen kuuluu olla paikallaan. Jos jokin esine pitää saada katonrajasta, sen saamiseksi löytyy apuväline. Jos Napoleonin kruunajaispäivä pitää tietää, se löytyy pelitilasta.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 6: Jos peliaika loppuu kesken, tapahtuu kauheita!

Jos kaikkia tehtäviä ei ehdi ratkaista ajoissa, pommit eivät oikeasti räjähdä, temppelit eivät romahda eikä ketään viedä Game of Thrones –tyyppiselle Walk of Shamelle. Sama tuttu ja turvallinen pelinohjaaja, joka ohjasi ryhmän pelitilaan, päästää teidät myös ulos. Lisäksi on syytä muistaa, että pakopelikokemus voi olla erittäin onnistunut, vaikkei tehtävää ehtisi ajoissa ratkaistakaan.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 7: Mitä enemmän pelaajia, sitä todennäköisemmin pelistä selviää ja pääsee nopeammin ulos.

Pakopelit on suunniteltu tyypillisesti 2–6 henkilön ryhmille ja vaikka kuuden henkilön ryhmässä on kieltämättä enemmän käsiä, silmäpareja ja päitä kuin kahden hengen ryhmässä, isompi ryhmäkoko ei automaattisesti nosta onnistumismahdollisuuksia. Mitä useampi pelaaja, sitä tärkeämpää on ryhmän välinen vuoropuhelu: isomman ryhmän ongelmaksi saattaa muodostua se, että kaikki puuhastelevat jotakin omilla tahoillaan eikä kukaan muista kertoa, mitä on tehnyt tai löytänyt. Toisena ääripäänä kaikki ryhmän jäsenet saattavat käyvät jatkuvaa yksinpuhelua, jolloin tarvittavat vihjeet hukkuvat informaatiotulvaan. Yritykset mainitsevat usein nettisivuillaan kunkin pelinsä ihanneryhmäkoon ja näitä suosituksia kannattaa pääasiassa noudattaa.

Mikäli innokkaita pelaajia olisi enemmän kuin huonekohtaisissa ryhmäkokosuosituksissa mainitaan, kannattaa tutustua niin sanottuihin tuplahuoneisiin eli peleihin, joita on samassa toimitilassa kaksi samanlaista. Tällöin kaksi erillistä ryhmää voivat kisata toisiaan vastaan identtisissä huoneissa.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Myytti 8: Pakopeli on suunnattu vain nuorten aikuisten kaveriporukoille.

Pakopelit ovat kieltämättä erityisen suosittuja 25–34-vuotiaiden keskuudessa, mutta itse peleillä ei ole mitään yläikärajaa. Pakopelien alaikärajaksi määritellään usein 14 vuotta tehtävien vaatimasta logiikasta johtuen, mutta yhden tai useamman aikuisen seurassa tätä nuoremmatkin voivat monesti huoletta pelata. Suomessa on myös muutamia pelejä, jotka on suunniteltu pelkästään lapsille eli pelistä riippuen 4–14-vuotiaille. Suomessa sijaitsevissa pakopeleissä on käytetty myös 15, 16 ja 18 vuoden ikärajoituksia, mutta tämä ei välttämättä ole merkki pelin haasteellisuudesta, vaan kyseessä on ennemminkin hieman rajumpi teema.

Pakopelejä voi pelata myös muut kuin kaveriporukat ja ne ovatkin loistava ohjelmanumero esimerkiksi työhyvinvointipäiviin. Pakopeliyrityksistä tiettävästi ainakin Game Over Helsingissä ja Mysteeri tarjoavat mahdollisuutta järjestää työhaastatteluja pakopelien avulla, minkä lisäksi ainakin Nokia, Sonera ja VR ovat järjestäneet työntekijäkoulutuksia pakohuoneiden avulla.

Palaa takaisin myyttilistaukseen.

Vieläkö epäilyttää? Kommenttiosiossa voit kysyä lisää pakopeleistä tai laittaa viestiä vaikka Facebookin kautta.

Kiinnostuitko? Täältä voit etsiä lähimmän pakopelisi.

0 kommenttia

Avaa sanainen arkkusi ja liity keskusteluun