Paparazzi

Jyväskylä | WayOut

0.00 tähteä (0 arvostelua)

Paparazzi suljetaan 16.4.2018.

ESCAPE ROOM PAPARAZZI

Tervetuloa, uudet kokelaat!
Puolustusministeriö on valinnut teidät, kärkiyksilöt, apuun huippusalaiseen operaatioon, jonka avulla voimme säilyttää maailman tasapainon. Olemme seuranneet pääepäiltyämme jo pitkään ja tiedämme hänestä jonkin verran, mutta emme vielä ole saaneet selville hänen oikeaa nimeään tai sitä, kuka hän todellisuudessa on.

Tässä vaiheessa te astutte kuvaan. Epäilemme hänen tekevän identiteettivarkauksia, joiden avulla hän pystyy soluttautumaan eri ympäristöihin ja samaan arvokasta sisäpiirin tietoa itselleen. Näiden tietojen avulla uskomme hänen tehtailevan roskauutisia, jotka valtavirtaan päätyessään aiheuttaisivat laajamittaisia ja kivuliaita skandaaleja ympäri maailmaa. Meillä on kertynyt tähän mennessä vahvaa näyttöä siitä, että suuri osa maailman viimeaikaisista skandaaleista ovat lähtöisin hänen ”paljastuksistaan”. Vakoojamme ovat seuranneet epäillyn päivärytmiä, jonka ansiosta onnistuimme järjestämään teille 60 minuuttia aikaa epäillyn asunnon tutkimiseen. Epäilty säilyttää tehtailemiaan roskauutisia todennäköisesti asunnossaan.

Teidän tehtävänänne on tutkia hänen asuntoaan ja löytää hänen tehtailemansa roskauutiset, ennen kuin hän palaa kotiin työtehtävistä. Teillä on ainoastaan 60 minuuttia aikaa hänen asuntonsa tutkimiseen. Mikäli ette ehdi löytämään näitä raskauttavia todisteita 60 minuutin aikana, on etsintä laiton, eikä Puolustusministeriö ota vastuuta turvallisuudestanne tai tästä tehtävästä. Muistakaa, että vastassanne on todennäköisesti huippuvaarallinen yksilö, joka on valmis tekemään mitä tahansa saadakseen tehtävänsä päätökseen.

Escape Room Paparazzi – Suomen pakopelit

Pelien hinnat

70€
(35€ / henkilö)

90€
(30€ / henkilö)

100€
(25€ / henkilö)

110€
(22€ / henkilö)

YRITYKSEN MUUT PELIT JYVÄSKYLÄSSÄ

YRITYKSEN MUUT PELIT

PELIEN HINNAT

2 pelaajaa

70€

35€ / hlö

3 pelaajaa

90€

30€ / hlö

4 pelaajaa

100€

25€ / hlö

5 pelaajaa

110€

22€ / hlö

WayOut – Suomen pakopelit

WayOut Jyväskylä

Puistokatu 4,
40100 Jyväskylä
+358 400 188 663
[email protected]
wayout.fi

WayOut, Kalevankatu

WayOut Jyväskylä

Puistokatu 4,
40100 Jyväskylä
+358 400 188 663
[email protected]
wayout.fi

WayOut, Kalevankatu

ARVOSTELE ESCAPE ROOM PAPARAZZI

Ratings

  • Rate this
  • Summary
Current Average Ratings
Tehtävät ja arvoitukset / Puzzles and riddles
Avg: 0/5
Pelin visuaalisuus / Room design
Avg: 0/5
Henkilökunta / Game master
Avg: 0/5
Pelikokemus / Overall experience
Avg: 0/5
Paparazzi (WayOut)
Total Avg Rating: 0.00 out of 5 with based on 0 rating(s)