Amurin noita

Tampere | Mysteeri

4.50 tähteä (4 arvostelua)

ESCAPE ROOM AMURIN NOITA

Tampereella Amurin alueella tapahtuu kummia. Perheenäidit tuhrivat kouluja, hiihtäjät hiekoittavat ladut, poliitikot sabotoivat rautateitä. Eri ajoista, paikoista ja tekijöistä huolimatta rikoksissa on kuitenkin jotain samanlaista. Nimeämätön julma piirre, jonka olemassaolon voi tiedostaa, mutta ei löytää.

Jos rikoksen haluaa todella selvittää kaupungissa, parhaat tiedot saa pimeimmillä sisäpihoilla oikeilta ihmisiltä. Kuitenkin, kun puhe tulee juuri näistä rikoksista, hiljenee suulainkin tiedonantaja. Pitkän suostuttelun ja omaisuudenvaihdonkin jälkeen selville voi onkia tiedon vain jostain pahasta. Jostain, jolla ei ole nimeä.

Viikkoja, kuukausia ja kuulusteltuja tiedonantajia kuluu. Nimi ei pakene kenenkään huulilta, mutta kyse on selkeästi samasta synkästä hahmosta. Viimein eräs rikottu sielu sylkäisee sanat hiljaa ilmaan.

“Amurin noita.”

Tätä nimeä kaikki siis pelkäävät. Uusi tieto auttaa yhdistämään muutamia palasia kohdilleen, mutta suurin osa jää silti vielä pimeän peittoon. Yksi kysymys on kuitenkin ratkeamaisillaan: ”Missä?”
Tampereen Amurin alueen tarkka tutkinta johtaa lopulta Näsilinnankadun ja Puutarhakadun risteykseen, rikoksien piinaaman mustan kerrostalon eteen.

Astutte poliisisaattueen perässä kiinteistöön. Ovella virkavalta taluttaa ulos hurjasti potkivan ja raapivan, sekavan nuoren naisen. Naisen vaatteista paistaa pienellä rahalla eletyn hylkiön elämä, mutta kasvot ovat omituisen ilmeettömät puremisesta ja potkimisesta huolimatta. Naisen jälkeen jää avonainen ovi ja pahaenteinen tunnelma.

Seuraavaksi on teidän vuoronne astua tarinaan. Mikä on naisen osuus kaupunkia ravisuttaneessa tapahtumasarjassa? Mikä on salaisuus Amurin noidan takana? Onko uudet rikokset mahdollista estää ajoissa?

Escape Room Amurin noita – Suomen pakopelit

MYSTEERIN MUUT PELIT TAMPEREELLA

MYSTEERIN MUUT TOIMIPISTEET SUOMESSA

Pelien hinnat

76€
(38€ / henkilö)

90€
(30€ / henkilö)

104€
(26€ / henkilö)

120€
(24€ / henkilö)

PELIEN HINNAT

2 pelaajaa

76€

38€ / hlö

3 pelaajaa

90€

30€ / hlö

4 pelaajaa

104€

26€ / hlö

5 pelaajaa

120€

24€ / hlö

Mysteeri Tampere – Suomen pakopelit

Mysteeri Tampere

Näsilinnankatu 22 A 10,
33210 Tampere
+358 50 431 8838 (pelinvetäjä)
+358 44 338 6477 (toimisto)

Mysteeri Tampere

Mysteeri Tampere

Näsilinnankatu 22 A 10,
33210 Tampere
+358 50 431 8838 (pelinvetäjä)
+358 44 338 6477 (toimisto)

Mysteeri Tampere

ARVOSTELE ESCAPE ROOM AMURIN NOITA

Ratings

  • Rate this
  • Summary
Current Average Ratings
Tehtävät ja arvoitukset / Puzzles and riddles
Avg: 4.50/5
Pelin visuaalisuus / Room design
Avg: 4.00/5
Henkilökunta / Game master
Avg: 5.00/5
Pelikokemus / Overall experience
Avg: 4.50/5
Amurin Noita (Mysteeri)
Total Avg Rating: 4.50 out of 5 with based on 4 rating(s)

Reviews (4)

Amurin Noita (Mysteeri)

( 5 out of 5 )

24.1.2018 9:36 am6 months ago

5
Pelin visuaalisuus / Room design
5
Henkilökunta / Game master
5
Pelikokemus / Overall experience
5
Milloin pelasit pelin? / When did you play the game? - syksyllä
Kuinka monta pakopeliä olet pelannut aikaisemmin? / How many games you've played before this one? - 11–50
Onnistuitko pakenemaan? / Did you succeed? - Kyllä vain! / Yes!
Comment:

Visuaalisesti todella hieno huone, jonka tilavuus yllätti meidät. Tehtävät olivat monipuolisia ja hyvin toteutettuja. Kokonaisuudessaan kaunis ja haastava peli.

Amurin Noita (Mysteeri)

( 3 out of 5 )

4.9.2017 4:38 pm11 months ago

Ihan ok
Pelin visuaalisuus / Room design
Mitäänsanomaton
Henkilökunta / Game master
Erinomainen!
Pelikokemus / Overall experience
Ihan ok
Kuinka monta pakopeliä olet pelannut aikaisemmin? - 2–10
Comment:

Peli oli sekava ja huone todella ahdas. Tarinaan oli satsattu paljon, mutta se oli jotenkin outo. Henkilökunta oli todella mukavaa. Sisustus oli halvan ja kotikutoisen näköinen. Tehtäviä oli paljon, joten tekemistä riitti koko tunniksi isollekin joukkueelle ja tehtävät olivat monipuolisia

Amurin Noita (Mysteeri)

( 5 out of 5 )

9.4.2017 8:38 pm1 year ago

9.4.2017 8:19 pm1 year ago

Meidän porukalla oli todella kivaa peliä ratkoessa, tehtävissä oli haastetta ja palvelu oli persoonallista.